Pride

Tänään on taas startannut Helsingin prideviikko. Muistan jo lapsena sen tunteen, kun tiesi olevansa erilainen. Lapsena sitä ei vielä osannut selittää, kun ei ollut sanoja tunteelle. Nuorena huomasi, että on kiinnostunut vain pojista. Se ei ollut helppoa, koska erilaisuutta ei nähty rikkautena vaan häpeänä. Voin sanoa, että asian kanssa sai painia monet painot. Onneksi oma kamppailu osui juuri siihen kohtaan kun televisiossa pyöri queer as folk ensimmäinen sarja, jossa homoja oli pääosassa. Tiesin että vaikka olin yksinäinen, mutta en suinkaan ainoa. Aloin hyväksymään itseni ja tulin kaapista ulos. Oli todella suuri helpotus, kuin suuri kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Olin vapaa vihdoin. Muutin toisella paikkakunnalle ja löysin ihmisiä jotka olivat kokeneet samoja tunteita. Tuli hirveästi uusia kokemuksia kuten ekat homobileet. Olo oli yhtälailla euforinen ja pettynyt. Tätäkö tämä nyt on? Jatkuvaa juhlaa ja kevyitä ihmissuhteita. Pinta saattoi olla gliteriä, mutta pinnan alla muutettiin Suomea. Usean pridemarssin jälkeen saatiin tasa-arvoinen avioliittolaki. Hyvä me! Ihmisoikeudet kuuluu kaikille. Paljon on vielä kesken, mutta kohti parempaa ollaan menossa. 

Mainokset

Pian unta palloon

Väsy painaa jo silmiä ja pitäisi mennä jo maate. Haluan kuitenkin taistella väsymystä vastaan ja kirjoittaa ensimmäisen postauksen kännykällä. Oloa ei tosin helpota sängyllä makoilu. Olen laiska ja paska. Soimaan itseäni ja tunnen epätoivoa asioista joita en ole tehnyt. Mindfullness pitäisi auttaa, mutta eihän se ole mikään ihmelääke joka lopettaa ahdingon kuin seinään. Nyt pitää kuunnella ruhoa ja mennä unten maille.