Hetki

Jyväskylässä saatoin aloittaa alusta. Ei ollut menneisyyden painolastia. Saatoin vain heittäytyä kohtaamisiin. Siellä oli setan bileitä ja antiikinpitoja. Välillä toki pohdittiin menneisyyden läsnäoloa. Tykkäsin pinkistä tukastani. Värillä on joskus väliä. Luvattiin pysyä aina ystävinä ja sen lupauksen olen pitänyt.

Hyvä lukija! Olen pahoillani, mutta filmi meni ilmeisesti poikki. Missasitte vain lopun, mutta aina voitte keksiä itse, eikö niin?

Selviytyjä

-Hah ei sulla mitään ystäviä ole! Ettet vain olisi keksinyt koko juttua päästäsi?
– Toki mulla on ystäviä, mutta ei niistä nyt vain ole yksikään paikalla.
– Valetta valetta ja lisää valetta. Tuollainen sä olit varmaan jo lapsena. Leikit mielikuvitusleikkejä ja itkit illalla, kun ei ollut kavereita.
-Ei! Ei pidä paikkaansa…

Heräsin säpsähtäen unesta, joka vaikutti niin todelta. Hengitin muutaman kerran syvään sisään ja ulos ja tajusin, että se oli todella vain unta. Katsoin kelloa joka näytti puoli neljää. Painoin pään takaisin tyynyyn ja yritin nukahtaa, mutta ilman tulosta. Vaihdoin asentoa; käännyin seinään päin, sitten toiseen suuntaaan ja taas seinään. Lopulta päätin luovuttaa ja menin keittämään teetä. Olin oppinut juomaan teetä Pandan ansiosta. Hän se oli aina kova keittämään teetä ja hyvää teetä se olikin. Se oli sitä onnellista sateenkaariperheen aikaa. Pienet asiat kuin teen juominen aamuyöllä toivat muistoja pintaan. Oli helpottavaa ajatella jotain onnellista aikaa, kuin koulukiusaamisen täyttämää nuoruutta. Vihreään teehen kun sekoitti hunajaa maku parani kummasti ja kyytipojaksi paahtoleipää aprikoosimarmeladilla höystettynä. En voi sanoa olevani onnellinen, mutta olen selviytynyt ja on elämä parempaa kuin vuosia sitten.

Makean välipalan myötä uni tuli paremmin silmään ja painajainen oli ohi ainakin tältä yöltä.